Personal Training

on yksilöllistä kunto-ohjausta, joka auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi. Muutoksen tekeminen yksin ei ole koskaan helppoa, joten tehdään se yhdessä!

WellGo Personal Training on

Motivoivaa

Aikuinen, joka haluaa elää terveemmin, edistyä omassa harjoittelussa ja saavuttaa oman tavoitteensa, tarvitsee ennen kaikkea valmennusta muutoksen tekemiseen ja motivaatioon. Oman elämän nykyiset käytännöt ovat jo luonteva osa päivittäistä elämää, jonka vuoksi niitä on vaikea havaita tai muuttaa.

Ammattitaitoista

Personal trainer auttaa muutoksen teossa. Hänellä on koulutus ja kokemus johtaa muutosprosessia, jossa elämään omaksutaan uusia käytäntöjä. WellGon personal trainerien ammattitaito ulottuu aloittelijan opastamisesta huippu-urheilijan kunnon parantamiseen.

Tavoitteellista

Vanha totuus on, että samanlaisella toiminnalla saa myös saman lopputuloksen. Tämän vuoksi oman tavoitteen saavuttaminen edellyttää aina sitä, että jotain tehdään toisin kuin aiemmin. On valmentajan ammattitaitoa ymmärtää ja kunnioittaa jokaisen asiakkaan ja hänen elämäntilanteen erilaisuutta, sekä kyetä ohjaamaan valmennusprosessia niistä lähtökohdista.

Turvallista

Kanssamme opit harjoittelemaan kuntosalilla oikein ja turvallisesti oli tavoitteesi sitten laihduttaminen, kiinteytyminen, lihasmassan hankkiminen tai haluat vain oppia liikeradat oikein ja tehdä harjoittelustasi turvallista ja kehittävää.

Ravinto-
valmennus

Luodaan yhdessä sinun tavoitteellesi sopiva ruokavalio. Kaikille ei sovi samanlainen ruokavalio, vaan sen tulee olla omaan elämäntilanteeseesi sopiva, suunniteltu niin ettei sen noudattaminen vaadi liiaksi ponnisteluja eikä vie liikaa aikaa arjestasi. Meidän avulla opit mm. rakentamaan omia tavoitteitasi tukevan ruokavalion, arvioimaan syömistottumuksiasi, laittamaan terveellistä ruokaa, parantamaan ravinnon laatua, tekemään ruokailuissasi tavoitteitasi tukevia valintoja, herkuttelemaan fiksusti. Hyvä ravitsemus voi olla sekä joustavaa että helppoa!

Fitness-
valmennus

Fitnessvalmennuksemme on näyttöihin perustuvaa ja se toteutetaan aina yksilöidysti urheilijan erityistarpeet huomioiden. Valmennamme kaikkiin Suomen Fitnessurheilu Ry:n alaisiin lajeihin, bikini fitness, body fitness, women’s physique, classic bodybuilding sekä men’s physique. Omaamme laajan kokemuksen lajivalmentamisesta olipa tavoitteesi missä tahansa fitness- lajissa. Fitness –lajit ovat kokonaisvaltaisia lajeja. Valmennuksemme kattavat kaikki lajissa vaadittavat ominaisuudet, ravintovalmennuksen, harjoitusohjelmat eri jaksoille, poseerausvalmennukset sekä kilpailuhuoltamiset ym.

Voimannosto-
valmennus

Olemme erikoistuneet fitness- lajien harjoittelun lisäksi voimannostoon. Haluatko nostotekniikat varmemmiksi tai apua noston heikkoon kohtaan? Kaipaatko apua harjoittelun jaksottamisessa tai kilpailuihin valmistautumisessa? Osaamme auttaa sinua tulemaan ei ainoastaan vahvaksi vaan myös hyväksi nostajaksi!

Urheilijoiden
fysiikka-
valmennus

Kaipaatko lajisi tueksi lisää voimaa tai lihasmassaa? Onko fysiikassasi heikkouksia joiden kehittäminen vaatii asiantuntijan apua? Voimaharjoittelun tulisi olla lähes jokaisen urheilulajin tukena lajinomaisen harjoittelun rinnalla. Tehdään yhdessä fysiikkasi vahvuudeksesi urheilussa!

Urheilijoiden
ravinto-
valmennus

Ravinto on äärimmäisen tärkeässä roolissa urheilulajista riippumatta. On erittäin tärkeää hyvän suorituskyvyn kannalta että urheilija saa tarpeeksi energiaa päivittäin. Urheilijan ruokavalio tulee olla suunnitelmallinen ja tavoitteita tukeva, mutta myös joustava. Ravinnon ei ainoastaan pidä tukea urheilijan suoritusta lajissa vaan sen tulee viedä urheilijaa eteenpäin. Onko ravinto vahvuutesi urheilussa? Sen nimittäin tulisi olla!

Palvelut yrityksille

Järjestämme yrityksille virkistys- ja työhyvinvointipäiviä. Päivien aiheet ja toteutus ovat vapaasti räätälöitävissä. Omissa tiloissamme WellGo Training Centerillä on mahdollista pitää pienemmille ryhmille tilaisuuksia luento- sekä liikuntamahdollisuuksilla. Suuremmille ryhmille ja yrityksille vuokraamme tilat tai tulemme yrityksen omiin tiloihin. Pidämme luentoja erilaisille yhteisöille ja yrityksille. Aiheina yleinen hyvinvointi, työhyvinvointi, ravitsemus- ja painohallinta sekä painonhallintaa tukeva harjoittelu. Järjestämme myös urheiluseuroille ja joukkueille suunnattuja luentoja ja seminaareja, erilajien fysiikkaharjoittelusta ja ravitsemuksesta.

Luennot

Pidämme luentoja erilaisille yhteisöille ja yrityksille. Aiheina yleinen hyvinvointi, työhyvinvointi, ravitsemus- ja painohallinta sekä painonhallintaa tukeva harjoittelu. Järjestämme myös urheiluseuroille ja joukkueille suunnattuja luentoja ja seminaareja, erilajien fysiikkaharjoittelusta ja ravitsemuksesta.

Tapaa valmentajat

0

Ohjattua valmennustuntia

0

Aktiivisessa valmennuksessa

0

Tyytyväistä asiakasta

Valmennus-
paketit

Kaikkiin valmennuspaketteihin kuuluu: Aloituspalaveri valmentajan kanssa - Henkilökohtainen harjoitusohjelma - Henkilökohtainen ruokavalio sekä ravintovalmennus - Lisäravinneopastus - Jatkuva seuranta - Puhelin- ja sähköpostituki.

Kaikki valmennuspaketit ovat muokattavissa jokaisen henkilökohtaisten tarpeiden mukaan.


415 /KK

  • 5 treenillä 300 €
  • 15 treenillä 520 €
  • 20 treenillä 585 €

355 /KK

  • 5 treenillä 190 €
  • 10 treenillä 245 €
  • 30 treenillä 435 €

265 /KK

  • 10 treenillä 165 €
  • 20 treenillä 220 €
  • 40 treenillä 295 €

Muut palvelut

Tarjoamme myös personal training -paveluita ilman pidempää valmennussuhdetta. Tavoitteelliseen harjoitteluun suosittelemme kuitenkin valmennuspaketteja. Klikkaa tai napauta palvelun nimeä saadaksesi lisätietoa!

WellGo Personal trainer auttaa.

Meillä on koulutus ja kokemus johtaa muutosprosessia, jossa elämään omaksutaan uusia käytäntöjä.

Täytä oheinen lomake jo tänään ja jätä meille yhteystietosi. Olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian!

Löydät meidät myös täältä

Kokonais­valtainen hyvinvointisi on meille tärkeää


Kertomalla meille toiveesi ja tavoitteesi, voimme yhdessä löytää avaimet niiden toteuttamiseen!

Viestisi lähetettiin onnistuneesti! Olemme yhteydessä sinuun mahdollisimman pian.
Viestin lähettämisessä tapahtui virhe! Voit lähettää viestin meille sähköpostitse.
Osoite

WellGo Training Center
Tuomolantie 2
28360 Pori

Soita meille

Ringa Ruisniemi:
 040 725 8748
Jani Sukeva:
 040 706 4373

Yhteistyössä